Ihan tavallisen arjen tarina

Tavallisen arjen taustalla, yhdessä tukijoukkojeni kanssa häärin minä, Sini Leinonen. Työskentelen tällä hetkellä esihenkilönä lastensuojelun avopalveluita tuottavassa yrityksessä. Minulla on monipuolinen työhistoria sote-alalta ja olen työurani aikana huomannut, että arjen tueksi laadittu kuvamateriaali on pääsääntöisesti kuvitettu pieniä lapsia ajatellen, vaikka myös nuoret ja, jopa aikuiset, hyötyisivät kuvitetusta tukimateriaalista.

Päätin tarttua härkää sarvista ja perustaa Ihan tavallisen arjen, jonka tarkoitus on tuottaa materiaalia myös pikkulapsi-iän ohittaneille, helpottamaan ja tukemaan tunnetaitojen harjoittelua ja arkea.

Tämän johdosta syntyi ajatus Manga tunnetyöskentelypakista. Ensimmäisestä tuotteestamme, joiden kuvittajana on toiminut lahjakas nuori taiteilija Aino Karhulahti. Pienemmille lapsille valikoimasta löytyy Tiia Hyvärisen kuvittamat Tunnepandat ja aikuisempaan makuun tarjolla on tyylikkäät Jessica Timgren-Forssin suunnittelemat Päiväjärjestyskortit, jotka toimitetaan asiakkaalle pdf-muotoisena. Näin voit hyödyntää kortteja useita kertoja ja tulostaa niitä sen hetkiseen tarpeeseen sopivan määrän.

Toivon, että näistä sivuista ja materiaaleista on juuri Sinulle apua ja tukea ihan tavalliseen arkeen!